torstai 27. lokakuuta 2011

Ajatuksia ja analyysia A-talkista

A-talkissa 27.10.2011 puhuttiin karppauksesta ja vuorossa oli harvinaisen hyvää keskustelua. Odotin etukäteen tunteiden kuumenemista,  jälleen yhtä iltapäivälehtityylistä revittelyä ja että meno olisi kuin amerikkalaisissa saarnatilaisuuksissa. Yllätys oli pelkästään positiivinen, kun suurimmaksi osaksi keskusteltiin asiasta.

Ravintoneuvoja Maarit Janhunen oli vakuuttava ja osasi kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi omasta ja perheensä karppauksesta. Hänen, kuten ei kenenkään muunkaan tietämäni karppaajan ruokavalio koostu pelkästä pekonista ja kananmunista, vaikka näin meille lehdissä jatkuvasti uskotellaan. Tässä esimerkki Nelosen toiminnasta

Janhunen toimi jälleen yhtenä esimerkkinä niistä, joiden oloa karppaus on kohentanut. En ole väittänyt, enkä väitä nytkään, että kaikkien oloa se kohentaisi. En voi tietää kaikista, tiedän vain itsestäni ja niistä joista olen kuullut. Näitä oloaan parantaneita alkaa olla Suomessa jo kymmeniä, ellei jopa satoja tuhansia, mutta virallinen puoli vain ummistaa silmänsä. 

Jos joku elää terveen elämän syömällä pieniä kiviä, se hänelle suotakoon. Jos joku syö kasviksia, se suotakoon. Jos kroppa toimii paremmin ilman leipää, se suotakoon. Jos voi parhaiten pikaruualla, se suotakoon. Eikö kansantalouden ja tuottavuudenkin kannalta olisi parasta, jos ihmiset voisivat hyvin. Toinen tykkää urheilla, toinen ei, ihmiset ovat erilaisia. Lastentarhasta asti painotetaan, ettei erilaisuutta pidä tuomita.

Ohjelmassa erityisesti ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen vakuutti asiallisuudellaan. Olen jonkin aikaa seuraillut Laatikaisen Pronutrionist-nettisivuja ja aion takuulla seurata jatkossakin. Hänen ehdotuksensa THL:n johdolle ja muille ravintovastustajille laskeutua alas norsunluutorneistaan sosiaalisen median puolelle oli erinomainen. Jään odottamaan, vastaako Uusitupa kutsuun kommentoida Laatikaisen blogissa.

Laatikainen oli ehdottomasti ohjelman parasta antia. Hän oli lukenut kotiläksynsä ja osasi tutkimustulokset, joihin Matti Uusitupa vetosi. Mielenkiintoista antia oli, että jostain tutkimustuloksesta Reijolla oli eri tulos kuin Matilla. Maailma ei välttämättä ole mustavalkoinen ruoka-asioissakaan. 

Mustavalkoinen sen sijaan oli Uusituvan ajatusmaailma. Hän tuntuu vastustavan systemaattisesti kaikkea vähähiilihydraattiseen ruokavalioon liittyvää. Hänen mukaansa yli 100 vuotta on jo tiedetty, että kova rasva aiheuttaa valtimotukoksia. Niin tiedettiin tuhansia vuosia, että maapallo on litteä. Kas kun tiede on siitä jännä ilmiö, että se kehittyy. Uusia tutkimustuloksia julkaistaan ja vanhoja osoitetaan vääriksi. 

Uusitupa sanoo, ettei ole karppausvastainen, mutta kuka häntä enää uskoo, kun viimeisen parin viikon aikana on varmaan kymmenessä lehdessä toitottanut tuomiota kansalaisille aivan kuten se yllämainittu amerikkalainen saarnamies.

Ravitsemusterapeutti Katrin Strengell oli ohjelmassa varsin väritön. Mielenkiintoisinta hänen vierailussaan oli lopussa toteaminen, että karppaus on ihan järkevää.

Monelle lienee tuttu ajankohta 5.4.1932 klo 10. Hauska numerosarja osui kieltolain päättymiseen (tai toisinpäin). Ja miksikö se päättyi. Siksi, ettei ihmisten juomista voinut hallita totalitaristisella (kirjoitinkohan oikein) valvonnalla. Ja jos ei juomista voi hallita, ei voi takuulla syömistäkään. On erikoista, että kaikki, ketkä ovat jotain etuja karppauksella saavuttaneet, ovat virallisen tahon, esim. THL:n piirissä vain yksittäistapauksia. Uusitupakin, vaikkakaan ei näihin viranomaisiin kuulu, totesi, etteivät ihmisten kokemuksia voi tutkia. 

On totta, ettei siitä luotettavaa tutkimusta saada aikaan. Mutta kuten Laatikainen ehdotti, eikö Suomessa voitaisi tutkia vähähiilihydraattista ruokavaliota, ettei aina voisi vedota todisteiden puutteeseen. Tähän Uusitupa totesi, että tässä maassa on tärkeämpääkin tutkittavaa! Surullista, ettei Sydänliiton johtajaa kiinnosta tutkia ruokavaliota, joka todennäköisesti vaikuttaisi myös sydänpotilaiden ruokasuosituksiin. Ja jos sen edut ovat niin hyvät kuin käyttäjäkokemukset, siitä voisi olla apua diabeteksen ja lihavuuden hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Mutta mitäs näitä tutkimaan, jos on tärkeämpääkin.

Moni on jo yksipuolisiin karppausuutisiin kyllästynyt. Täytyy rehellisesti myöntää, että olen itsekin. Lehdet revittelevät otsikoilla, telkkariin halutaan tietynlaisia lautasia. Toivottavasti tämän A-talkin jälkeen keskustelu herää uudestaan rakentavana keskusteluna, eikä jatku entisenlaisena puolin ja toisin syyttelevänä ja toista osapuolta aliarvioivana. Jatkuva vastakkainasettelu ja toisten haukkuminen aiheuttaa takuulla paljon enemmän sydäntauteja kuin minkäänlainen rasva.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Iltapäivälehti, Puska ja Fogelholm, takuuvarma yhdistelmä (Osa 2/3)

Annoin aiemmin haastattelun Ilta-Sanomille. Ennakkotunnelmista kirjoittelin pari päivää sitten, joten se kannattaa lukea ensin. 

Hyvin alkoi pettymysten lunastaminen Ilta-Sanomissa. Silmät innosta kiiluen ostin lauantain lehden ja selailin läpi ja siinähän se oli naamani edessä! Siis viimeinen sivu, ilman juttuani. Toimittajalta kysyttyäni koko juttu oli jaettu kahteen lehteen tiedon runsauden vuoksi. Eihän siinä mitään, alkuviikkoon on odotettava.

Lehdessä oli siis juttusarjan ensimmäinen osa. Tämä yllätykseton osa oli ilmeisesti se, että Pekka Puskan rasvakammo ja Mikael Fogelholmin mielipiteenuudistamiskammo oli saanut useamman sivun. Ainakin näiden juttujen kohdalta ennakko-odotukseni harmittavasti piti paikkansa. Toisaalta on hienoa olla oikeassa, toisaalta ikävää olla oikeassa kurjuuden ennustamisessa. Juttusarjan eka osa oli siis silkkaa paskaa. Ei tämä odotuksia oman haastattelun osalta ainakaan nosta.

Minkä helvetin takia jokaiseen ruokajuttuun pitää saada Puska tai Fogelholm haastateltavaksi? Kaikki tietävät tasan tarkkaan, mitä he aikovat sanoa. Puskan lausunnot ovat jämähtäneet vuosikymmenten taa ja Fogelholmin ainoa vika (omasta mielestään) varmaankin on, että hänestä puuttuvat viat. Kirjoittelenpa joutessani muutaman sanan sitten näistä herroista, koska lehti tuli kuitenkin ostettua. Valitettavasti.

Fogelholm on ilmeisesti lukenut muutaman rasvaa käsittelevän kirjan takakannet päätettyään mielipiteensä kirjoista jo ennen sitä. Somppien Parantavat rasvat -kirjaa hän syyttää siitä, etteivät he ole tehneet satunnaistettua tutkimusta vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Ehkäpä Somppeja ei itse kiinnosta tutkimuksen tekeminen. Ehkäpä he mieluummin tekevät käytännön potilastyötä. Ehkäpä Suomessa VHH-tutkimuksen rahoituksen kerääminen on hivenen hankalaa Fogelholmin kaltaisten ihmisten ja leipä- ym. teollisuuden lobbausvallan takia. 

Ehkäpä VHH-ruokavaliosta on jo tehtykin useita tutkimuksia. Bloggaaja Koltta on niitä kerännyt yhteen blogissaan. Lista ilmeisesti päivittyy aina kun tietoa herralle itselleen asti tulee. Fogelholminkin kannattaisi vilkaista täältä. Toisaalta, mitäpä sitä lukemaan sellaista, mikä voisi horjuttaa omaa käsitystä, tai vielä pahempaa, omaa elantoa. Esimerkiksi, Somppien mielestä Suomessa tieto sydänsairauksista on vanhentunutta ja statiineja syödään turhaan. Fogelholm kiteyttää vastaukseensa kaiken arvokkuutensa ja uskottavuutensa. Hän sanoo: Höpö höpö. Hiljaiseksi vetää.

Fogelholm vaikuttaa kuitenkin puudelilta Ilta-Sanomien mukaan lähes ikonin asemaan nousseen pääjohtaja Puskaan verrattuna. Tiedän Puskalle kerrotun, että myös 1960-luvun jälkeen on tehty tutkimuksia ravinnosta ja rasvoista. Toisaalta Puska on kommentoinut, ettei uusia tutkimustuloksia ole lainkaan. Herra on varmasti ollut raudanluja tutkija, joka lausunnoissaan tukeutuu viimeisimpään tutkimustietoon. Maamme ja kansalaistemme terveyden kannalta on harmi, että tuosta ajasta on jo yli 30 vuotta. Jälleen kerran Puskan kommentit Ilta-Sanomissa tuovat mieleen Päivi Räsäsen, Teuvo Oinosen ja kumppaneiden Raamatun luvun. Poimitaan sieltä (tutkimuksista tai Raamatusta) vain ne asiat, jotka itselle sopivat ja unohdetaan muu.

Mielestäni Puskalle voisi myöntää emeritusprofessorin tittelin. Emeritus tarkoittaa täysinpalvellutta ja arvonimi voidaan myöntää ansiokkaasta työstä eläkkeelle jääneelle. Paras puoli tässä nimenomaan olisi eläkkeellejääminen. On toki kunnioitettavaa, että herra Puska pyrkii hillitsemään maamme liikakansoitusta. Hän tekee sen ravitsemuksellisin neuvoin. Hänen keinonsa ovat tehokkaita diabeteksen ja muiden ravinnosta johtuvien sairauksien myötävaikuttajana. Valitettavasti hän ei vain sitä itse tajua. Kannatan siis pikaista eläkepäätöstä ja kaikkien mahdollisten arvonimien myöntämistä, jos asia sillä nopeutuu. Pekka Puskaa vastaan ihmisenä minulla ei ole mitään, ainoastaan hänen mielipiteitään. Ja mielipiteitähän hänen lausuntonsa ovat, koska faktoihin ne eivät ainakaan pohjaudu.

Fogelholm on nuorempi ja puutteistaan ja jääräpäisyydestään huolimatta järkevämpi ja sopeutuvampi. Lausunnothan ovat hieman jo muuttuneet vuosien varrella. Toivottavasti hän joskus tajuaa, että ilman ruisleipääkin voi elää. Eihän kenenkään pakko ole, jos ei halua, mutta mahdollista se on.

Kiteytettynä siis: Ilta-Sanomien juttu oli jälleen kerran täyttä roskaa ja kriittisestä toimittajantyöstä ei ollut tietoakaan. Pekka Puska on Pekka Puska, vaikka kevytlevitteessä paistaisi. Mikael Fogelholmissa on Voima vahvana, mutta hän on kovasti menossa Puskan viitoittamaa tietä kohti Pimeää puolta. Toivoa kuitenkin vielä on, mutta hänen pitää se itse havaita. Ilta-Sanomista tuskin tulee koskaan kriittistä mediaa, ainoastaan otsikot ratkaisevat. Nyt jännätään seuraavaa rimanalitusta, joka on alkuviikosta ilmestyvä juttu, jossa minäkin esiinnyn. Odotan positiivisena. Eikun..

torstai 13. lokakuuta 2011

"Hyvää päivää, haluaisimme haastatella teitä lehteen" (Osa 1/3)

Mulle soitteli tänään Ilta-Sanomien toimittaja. Kyseli olenko tämän blogin kirjoittaja. Upeeta, mahtavaa, ilmeisesti blogia siis lukee muutkin kuin äiti! Tai siis luulen, että äiti lukee, kun kerran kielioppivirheestä huomautti. Puuttui kuulemma kahdesta lauseesta predikaatti. Yritin siinä sitten hiljaisena kertoa, ettei blogin kirjoittaminen vaadi samanlaista täydellistä kieltä kuin kansakoulun äidinkielenaine. Ainakin luulen niin. Välillä tosin oon kielipoliisi itekin ja eniten ärsyttää, kun tekstissä pitäis lukea "kuulostaa", mutta mutta siinä sanotaankin "kuullostaa". Argh!

Niin, siis Ilta-Sanomien toimittaja oli tekemässä vertailua karppaajille tarkotetuista leivistä ja halusi mies- ja naiskarppaajien tarinat mukaan. Oon hyvä esimerkki, koska oon kerran maistanu yhtä karppileipää. Hyvä esimerkki oon myös siinä, että itse olen siis se mieskarppaaja ja nainen on joku toinen. Enkä tiedä kuka. Vastailin sitten kysymyksiin, jotka oli varsin perustasoa. Kauanko oon karpannu, miks aloitin, mitä hyvää on seurannu jne. Onhan näitä luettu lehdistä ennenkin. Ainoa poikkeus on tietysti, että minä en oo aikasemmin lehdessä tästä aiheesta ollu. 

Muista aiheista joskus oonkin. Niin kuin silloin vuonna 1998 tammikuussa käydessäni Laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeissa. Hypättiin tulevan armeijakaverini kanssa vauhditonta pituutta. Kouvolan sanomien kuvassa kaksi nuorta miestä on muutaman sentin maasta ilmassa, kädet pään yläpuolella ja irvistys naamalla. Tuleekohan Iltasanomiin samanlainen kuva? Mahdollinen irvistys ei johdu ainakaan ruuan mausta. Jos mun ruuista ei tykkää, niin on maistajassa vikaa. Tai liikaa chiliä. Joskus käytiin poikain kans aerobicissäkin lehtijutun arvosesti. Ei ollu jumppatrikoita, niin mentiin pitkissä kalsareissa. 

Taisin taas eksyä aiheesta, pahoitteluni. Haastattelu siis suoritettiin, sain sen oikoluettavaksi ja pienten viilausten jälkeen teksti oli ok. Lähetin pyynnöstä myös viikon ruokapäiväkirjani. Meinasi olla vaikeaa, nimittäin hyvä jos muistan mitä eilen söin. Mutta puhuin niin totta kuin osasin ja sain viikon ruokalistan kutakuinkin oikeaksi. Ja jos ei se nyt ihan sataprosenttisesti ole tuo, niin hyvin lähelle. Ja tuollainen se voisi olla. Noin minä syön. Aika hyvännäkösiä ruokia siihen tuli. Pitsaakin oli tehty kaksi kertaa viikon aikana, se se vasta on herkkua. Tulipa tähän semmoiset sanamuodot, ettei kukaan enää usko, että lista on totta. Mutta uskokaa vaan, kyllä se on.

Fiilikset on vähän kahtiajakoiset. Ei sillä, että suuremmin hätkähtäisin mihinkään suuntaan oikeastaan mistään, mutta tunteet ne on bloggaajallakin. Ja oon kuullu, että myös poliitikoilla. Se tosin saattaa olla vaan legendaa. Fiilis oli tietysti hyvä, kun toimittaja soitti. Että omien ajatusten jakaminen on bongattu valtakunnallisessa lehdessä asti. Vaikka näitä juttuja omasta päästä tulee kirjoiteltuakin, niin aina mukavampaa, kun on lukijoita. Ei tarvi ite klikkailla koko aikaa sitä päivitä-nappia. Tosin ei tää siihen reagoi, oon tietenkin kokeillu.

Toisaalta fiilis on pessimistinen. Niin monet jutut varsinkin iltapäivälehdistä lukeneena tiedän, että tärkeintä on isot otsikot. Sisältö on toissijaista. Valtamedian asenne karppausta kohtaan on muutenkin varsin pessimistinen. Samaan aikaan Fogelholmit ja muut kuitenkin toitottavat, miten "höttö"hiilareita pitäisi vähentää. Mutta auta armias, jos joku ei syö leipää. En ole Danten Infernoa lukenut, mutta todennäköisesti siellä Helvetin syvimmän rinkulan sisällä on vielä yksi paikka niille, jotka ei kumarra kokojyvää. Sanottiinhan ennen vanhaan vankilaan mentäessäkin jouduttavan leivättömän pöydän ääreen. Ja se on rangaistuksista pahin! Mutta entäs kun jollakin sattuu menemään se maha sekaisin niistä viljoista, jopa siitä kokojyvästä. Terveisin nimimerkki Matkalla Helvettiin.

Niin siis piti sanomani että odotukseni koko karppausjuttua kohtaan lehdessä eivät ole korkealla. Oman osuuteni toki hyväksyin ja tiedän millä teemalla jutussa liikutaan. Jos ei mitään maailmanmullistavaa ole lehden toimituksessa tapahtunut, todennäköisesti karppaus haukutaan, oma ruokavalioni on aivan saatanasta ja Fogelholm esittää taas oodin täysjyvälle. Ite haluaisin mieluummin Popedan esittämään Oodin makkaralle. Ja ilman nitriittiä, kiitos. 

Mulla on siis kaksi mahdollista reaktiota koko jutun nähdessäni. Voin todeta "mitäs minä sanoin" katsellessani jälleen yhtä yksipuolisesti ruokavalioni teilaavaa juttua, tai voin yllättyä positiivisesti jutun ollessa oikeasti rakentava ja ehkä jopa ajatuksia herättävä. Tällä hetkellä pistäisin roponi ensin mainitun vaihtoehdon kohdalle, mutta mistäpä sitä tietää. Ilta-Sanomat, yllättäkää minut ja lukemattomat karppaajat ympäri Suomen positiivisesti. Tai ei kai ne lukemattomia oo, ainakaan sen jutun lukemisen jälkeen.

Tavallisesti toivon ja uskon olevani oikeassa. Nyt on yksi niistä hetkistä, kun toivon olevani väärässä. Yleensä yritän myös olla positiivinen kaikkea kohtaan, mutta myönnän rehellisesti, että nyt ennakkoasenteeni on pessimistinen.  Kun asenteeni on tämä, miksi juttuun suostuin? Sen takia, että on olemassa se mahdollisuus, että juttu on järkevästi tehty. Toisaalta voin saada ihan ympäri Suomea hullun leiman. Olisiko sekään niin kaukana totuudesta.