keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kebabin kotimaassa

Olin juuri pari viikkoa Turkissa. Joka päivä paistoi aurinko, lämpöä oli yli 30 astetta ja rusketusta tuli. Joka päivä myös söin. Millaista oli ruoka? Ajattelin kertoa. 

Aamupalan söimme joka aamu hotellilla. Vaikka Suomessa yhdistettäisiin kaikki Vaakuna- ja Scandic-hotellit, niistä tuskin saisi läheskään tuon veroista aamiaista. Juustoja ja salaatteja oli molempia viiden metrin pöytä, löytyi kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, rusinoita, mulperimarjojakin. Jugurtteja oli useanlaisia, myös turkkilaista. Erinomainen jugurttijuttu muuten syntyy myös ricotta-juustosta. Puuroja ei ollut, poislukien oatmeal, jossa lieni litraa maitoa kohden yksi kaurahiutale.

Erinomaista jugurtin seassa oli kennohunaja, jota söin reissulla ensimmäistä kertaa. Ja söin joka aamu, oli melkoisen hyvää. Ja Suomessa ilmeisesti melkoisen kallista. Luulisi olevan tavallista hunajaa halvempaa, kun työvaiheita on vähemmän. Täytyypä tutustua tarkemmin aiheeseen. Liekö se kennoissa oleva mehiläisenkakka, mikä siitä niin hyvää teki.

Iso osa Oban (kaupunginosa, jossa hotellimme sijaitsi) ravintoloista tuotti pettymyksen. Ruoka oli kehnoa hintojen ollessa lähes Suomen tasolla. Kahdessa ravintolassa reissumme aikana ruoka oli niin hyvää, että niihin teki mieli mennä uudestaan. Ja menimmekin. Ensimmäinen oli kebab-ravintola. Nami nami, kebabia. Eikä sisältänyt jauhoja.

Turkissa döner-kebab, eli vartaassa tehtävä kebab, on yleisimmin kanaa. Ja olipahan herkullista kanaa. En tiedä, millä se oli maustettu pippurin ja suolan lisäksi, mutta kielen se vei mennessään. Lihakebab oli shish-kebab-tyyliin pienissä vartaissa olevia jauheliakebakkoja. Erinomaisesti maustettuja myös nekin ja makuelämystä ei ainakaan vähennä se, että osa jauhelihasta oli lammasta, jonka maku selvästi erottui.

Toisen, Casper-nimisen ravintolan ehdoton herkku oli Osmanish Casserole, joka oli uunissa paistettua lihapataa sisältäen ainakin sieniä. Aivan valtavan hyvää! En ole vielä reseptejä googlaillut, mutta pakkohan tuota on kotonakin kokeilla. Ravintolassa muuten noin 25-vuotias tarjoilija teki pyydettäessä asiakkaille kampauksia ja puhui turkin lisäksi viittä kieltä.

Otsikkoon viitaten, en tiedä onko Turkki kebabin kotimaa, mutta Suomessa on aika paljon turkkilaisten (ja kurdien) pyörittämiä kebabbiloita. Sama sinänsä, mistä se on kotoisin, mutta hyvää tuo ainakin turkissa oli. Suomestakin soisi kanakebabia saavan, voisi joskus käydä maistamassa. Ehkä saakin, en vain tiedä mistä.

Hotellillakin oli joka ilta buffet-illallinen, joka oli erinomainen. Tosin vilja-allergia karsi varmasti puolet vaihtoehdoista pois. Joka ruokalajin kohdalla oli valmistusaineluettelo ja allergiakoodit siitä, mitä tuote sisältää: G gluteenia, E kananmunaa, M maitoa ja niin edelleen.  Tämän lisäksi oli terveyskoodeja, kuten LC Low Cholesterol, HC High Sugar ym. Harmi tosin, että välillä koodit oli vetäisty aivan hatusta. Ehkä paras esimerkki asiasta oli, kun aamupalan vesikannujen (jotka sisälsivät sitruunan ja kurkun viipaleita) vieressä lapussa luki HC eli High Cholesterol. Sataprosenttista luottamusta lappuihin ei jostain syystä syntynyt.

Kerran viikossa hotellin buffetissa oli meksikolaisen ja kerran turkkilaisen ruuan ilta. Meksikolainen ei mitenkään säväyttänyt, mutta turkkilaiset eväät olivat erinomaisia. Grillattua lammasta kastikkeella, erilaisia lihapatoja, kanakebabia ym. Maistoin myös vasikan aivoja. Niistä ei jäänyt erityistä mielikuvaa, eli ei ollut erityisen pahaa tai niin hyvääkään, että lisää olisin ottanut. 

Jälkiruokatarjontaa hotellin buffetissa oli paljon ja huh huh, miten makeaa. Pari crème brûléeta (tulikohan tarpeeksi ylämerkkejä) söin ja montaa muuta maistelin, mutta eivät ne oikein meikäläisen suuhun maistuneet. Turkkilaisessa illassa suosikkini oli White pudding with chicken breast, joka sisälsi äklömakeaa valkoista vanukasta, jonka seassa oli pieninä paloina kanaa. Hyi hitto, mikä keksintö, ei tarvinnu ku pala maistaa.

Kaiken kaikkiaan Turkin reissu oli mahtava loma. Turkkilainen ruoka, missä sitä sai, oli hyvää. Yleisesti ottaen turistipaikan ravintolat tarjosivat huonoa ruokaa kalliilla, mutta kun löysi hyvän paikan, niin ruokakin maistui. Tarjoilijat olivat joka paikassa aivan huikeita, iloisia ja juttelevia. Ja joka paikassa lapset huomioitiin prinsessoina ja prinsseinä. Otan joistakin ruuista esimerkkiä kotiinkin. Hotellihenkilökunnan ja tarjoilijoiden käytöksestä ja asenteesta otan paljonkin.